Parhaat musiikkisivustot

Musiikin digitalisoitumisen myötä sitä on saatavilla nykyään runsaasti tarvitsematta maksaa senttiäkään. Tällaisia ilmaisia sivustoja tarjoavat esimerkiksi Spotify ja Youtube. Sieltä voi valita juuri sen kappaleen, jota sillä hetkellä haluaa kuunnella. iTunes puolestaan mahdollistaa kappaleiden ostamisen. Lisäksi tarjolla on paljon nettiradioita ja muita musiikkiaiheisia sivustoja.Spotify on Internetissä toimiva sivusto, johon voi rekisteröityä ilmais- tai maksavaksi asiakkaaksi. Tarjolla on yli 20 miljoonaa kappaletta ja määrä kasvaa koko ajan. Kaikki artistit eivät halua kappaleitaan sinne, koska niiden kuuntelusta maksettavat palkkiot ovat pienet. Spotifyn voi myös ladata tietokoneelle Windows-, Mac OS X- ja Linux-käyttöjärjestelmille ja siitä on tehty myös mobiilisovellus mm. Androidille, iPhonelle ja Windows Phonelle. Spotifyssa musiikkia voi etsiä esittäjän, kappaleen nimen tai tyylilajin mukaan. Maksullisen palvelun ostaneiden ei tarvitse kuunnella musiikin välissä esitettäviä mainoksia, musiikin laatu on parempi ja lisäksi he voivat ladata musiikkia laitteilleen ja kuunnella sitä myös ilman Internet-yhteyttä.Youtube (www.youtube.com) on Googlen omistama Internetissä toimiva videopalvelu, jossa on paljon musiikkivideoita vapaasti kuunneltavissa ja katsottavissa. Videoiden palveluun lataajalla pitäisi olla tekijänoikeudet kunnossa, mutta koska sitä on vaikea valvoa, on palvelussa mukana myös sellaista materiaalia, johon ei ole oikeuksia. Sivusto on erittäin suosittu ja sieltä katsotaankin päivittäin miljardeja videoita. Youtubesta on tarjolla myös mobiilisovellus Android-, iPhone- ja Windows Phone-laitteille.Applen omistama iTunes on OS X- ja Windows-käyttöjärjestelmän tietokoneille ladattavissa oleva musiikkisoitinohjelma, jonka avulla on helppo ostaa musiikkia, videoita ja elokuvia omalle laitteelle ja järjestää ne haluamallaan tavalla, esimerkiksi soittolistoiksi. iTunesissa on ostettavissa yli 37 miljoonaa kappaletta. Ohjelmaan voi myös tuoda omilla CD:eillä olevaa musiikkia.Nettiradioita on kahdenlaisia. Jotkin niistä lähettävät ennalta määrättyä ohjelmaa, jota voi kuunnella Internetin kautta, ja joissakin kuuntelija voi itse päättää, mitä kuuntelee. Suomalaisia nettiradioita on listattu sivustolla nettiradio.fi. Internetistä löytyy paljon myös musiikkia käsitteleviä sivustoja, esimerkiksi blogeja, joista voi lukea musiikkiaiheisia artikkeleita laidasta laitaan. Näitä löytyy esimerkiksi Cisionin vuonna 2013 listaamien Suomen suosituimpien musiikkiaiheisten blogien joukosta.