Suomen suurimmat uutissivustot

Enää ei tarvitse rämpiä polvia myöten lumihangessa hakemaan aamulehteä mikäli haluaa uutisista nauttia aamukahvin lomassa tai ostaa irtonumeroita iltapäivälehdistä ja kuormittaa maapalloa. On olemassa verkkolehdet.Vaikka painetussa mediassa iltapäivälehdissä Iltalehti häviää kilpailijalleen Iltasanomille, on se sähköisessä mediassa puolestaan kilpailijaansa edellä keräten liki kolme miljoonaa viikottaista kävijää sivuilleen. Ei se siis syyttä mainosta itseään Suomen suurimpana uutispalveluna. Iltalehdestä on myös saatavana päivän näköislehteä vastaava android-versio, jonka saa tilattua joko 30 päivän tilauksena tai yksittäisinä lehtinä aina tarvittaessa. Tai lehden pääotsikot voi lukea sivustolta www.iltalehti.fi.Kuten mainittu, Iltalehden kilpailija on Iltasanomat, jonka nettilevikki on ”vain” noin 1,5 miljoonaa. Iltasanomilla on myös android-kaupasta ladattava sovellus, joka toisin kuin Iltalehdellä, ei ole päivän lehdestä näköispainos, vaan esittelee päivän uutisotsikot lyhyemmin.Kolmanneksi suosituin uutisportaali Suomessa on MTV3:n nettisivut. TNS:n tietojen mukaan suosituin maikkarin nettisivuista on etusivu, toiseksi eniten klikkauksia kerää sähköposti ja kolmanneksi suosituin aihe sivustolla on urheilu-uutiset.Vasta neljänneksi suosituin uutissivusto on Helsingin Sanomat. Varmaan se syy, mikä rajoittaa hesarin kävijämääriä on se, että verkossa pystyy lukemaan ilmaiseksi vain viisi artikkelia päivässä, muuten on näkyvissä vain uutisotsikot. Jos haluaa rajattomat lukuoikeudet, maksaa se alkaen 9,90/euroa kuukaudessa.Myös Kauppalehti kerää lukijoita myös verkossa. Lukijoita kiinnostavat pääsääntöisesti etusivun uutisotsikot sekä Pörssi ja Oma raha-osiot. Samaan kastiin kuuluu myös Taloussanomien lukijat.Jokaisella maakunnalla on myös kunnallislehti joilla on omat verkkosivunsa kullakin. Suosituin näistä maakuntalehdistä on Aamulehti, Tamperelainen sanomalehti. Onko tuo ihmekään, sillä Hesarin jälkeen Aamulehti on levikissä mitattuna Suomen toiseksi suurin sanomalehti, joka ilmestyy viikon jokaisena päivänä, pois lukien juhlapyhät. Kaleva löytyy myös verkosta, kuten myös Turun alueen paikallislehti Turun sanomat.